Wednesday, October 10, 2007

KEIKKAPÄIVÄKIRJA, Sipoon Seurakuntasali, Sipoo 25-09-2007

Kovin pitkän tauon jälkeen oli vuorossa taas akustinen sessio Sipoossa. Jotta soppa olisi mahdollisimman mausteikas, oli V-P aloittanut opettajan työnsä ja näin estynyt tulemasta keikalle.

Toinen mauste samassa sopassa oli se, että Markuksessa se vaan L60:n kiertue Isossa-Britanniassa jatkui, joten olimme ilman toista kitaristia ja rumpalia…

Onneksi Tommi joskus Klinikin alkuaikoina oli hoidellut tuon kannuttamisen jalon taidon ja Sakaran Lassekin lupautui paikkaamaan V-P:tä.

Tällä kertaa kokoonpano olikin siis hieman erilainen kuin yleensä. Sipoossa soiteltiin 1 kitaran voimin, kun Tommi oli rummuissa.

Kuten arvata saattaa, pojat aloittivat keikan tällä kertaa treeneillä Helsingissä samalla kun allekirjoittanut pakkasi varastolla äänentoistoa peräkärryyn ja oli matkalla pystyttämään tarvittavaa tekniikkaa paikalle.

Aikataulut tällä kertaa olivat aikalailla sopivat. Allekirjoittanut sai juuri äänitekniikan valmiiksi kun pojat tulivat paikalle.

Rumpujen pystytyksen jälkeen tempaistiin pienimuotoinen soundcheck, jonka jälkeen mentiin nauttimaan talon antimista, pikku-pizzoista, leivistä, mehusta ja kahvista.

Harmi sinällään, että niinkin hienoon paikkaan ei kuitenkaan tullut enempää väkeä kuuntelemaan, vaan soitimme käytännössä tyhjälle salille.

Kiitoksia kuitenkin teille, jotka meitä kuuntelemaan olitte tulleet. Tilaisuus oli intiimi ja varsin herkkä.

Soittosettimme koostui sekä uudelleen akustisiksi sovitetuista uudemmista ralleista, kuin myös vanhoista akustisista sovituksistamme. Kyseisellä keikalla soitimme myös ensimmäistä kertaa ”Liekki”-biisin yleisölle.

Illan jo tummuessa suuntasimme kukin kotiimme, allekirjoittaneen käydessä Jaakon kanssa purkamassa kamat pois kyydistä.

Minka / Klinik - saliääni

No comments: