Wednesday, October 10, 2007

KEIKKAPÄIVÄKIRJA, Ristilukki, Köyliö 06-10-2007

Tällä kertaa matka jatkui Länsi-Suomeen Ristilukki -tapahtumaan, johon meidät oli kutsuttu soittamaan.

SoundCheck-aikamme olimme jo peruuttaneet viikon alussa, koska kävi ilmi etteivät Tommin juna-aikataulut ja Kimmon työkuviot sopineet siihen aikatauluun, jossa SoundCheck olisi pitänyt suorittaa.

Allekirjoittaneella oli hieman voipunut olo, olinhan ollut liki 40-asteen kuumeessa pari päivää ennen Ristilukkia, ja niinpä olinkin vain tyytyväinen kun tällä kertaa ei tarvinnut kantaa mitään. Ainoat omat kamamme olivat poikien kitarastyrkkarit.

Onneksi Saarikankaan Ville oli muistanut ottaa myös allekirjoittaneen salkut mukaan varastolta, jonne ne olivat jonkun keikan jälkeen jääneet, koska Tommilta oli yhden saippuapurkkinsa muuntaja hukassa ja korvaava löydettiin allekirjoittaneen salkusta. Olivat kuulemma Auburnin pojat sitä lainanneet Keuruulla, ja palauttaneet sitten Kimmolle liikkeeseen. Minne lie joutunut mokomakin kuparikasa...

Keikan alussa oli hippuisen perhosia mahassa, kun ei ollut mitään tietoa mitä lavalla tapahtuisi. Edellinenkin bändi oli soittanut kitarat suoraan linjaan, eikä näin ollen ollut mitään tietoa minkäkuuloisia kitarat olisivat mikitettyinä.

Noh, keikka alkoi ja pikkuhiljaa rupesi pakettikin kokoontumaan kasaan. Kiitoksia Timo kun annoit meille hieman höllää dB-rajoissa ja saimme soittaa ihan kunnolla. Tommilla ainakin oli lavalla riittävästi omaa kitaraa ja muutenkin meno varsin hienoa.

Koska vaihtelu virkistää, olikin "Tänään" vasta 2. rallina soittolistassa. Tämä oli sinällään ihan hyvä, koska tässä vaiheessa poikien soitantokin alkoi kuulostamaan ulospäin siltä, kuin se oikeasti lavallakin kuulosti. Toisin sanoen alkoi "lennossa tehty soundcheck" olla takana.

Koko keikan pituus oli n. 50 minuuttia ja sinä aikana tuli soiteltua meidän menevimmät rallit varsin hyvällä fiiliksella ja hienosti. Kimmoa hieman meinasi puolivälissä häiritä lämmön aiheuttama otsan ja silmien kostuminen, mutta sekin saatiin kuriin käyttämällä naamapyyhettä.

Keikkasetin viimeinen ralli oli jo tavaksi tullut "Ristin Voima", joka mukavasti rauhoittikin paketin ainoana rauhallisempana vetona.
Encorekin, "Taas Sun Rakkautes", olisi ollut olemassa, mutta tällä kertaa se jäi aikatauluista yms. syistä soittamatta...

Keikka oli kaikkinensa varsin onnistunut ja hyvä. Soittofiilis oli aivan mahtava ja yleisökin tuntui pitävän meidän menostamme.

Keikan jälkeen kaikki muut, paitsi allekirjoittanut ja Tommi, lähtivätkin ajelemaan suoraan kotiin. Me jäimme Tommin kanssa vielä hetkeksi fiilistelemään ennen kotimatkaa.

Tuossa pojat, lähinnä V-P, muistuttivat, että oli jäänyt alkuperäisestä versiosta pois yksi pieni kommellus, joka tälläkin matkalla tapahtui. Sen tähden päätin muokata jo julkaistua keikkapäiväkirjaa ja kertoa, että kun V-P, Markus ja Jaakko lähtivät ajamaan pois Lallintalolta, kävi tie hieman turhan ahtaaksi. Vastaantullutta autoa väistäessään Markuksen auto valui ojaan penkereen petettyä. No pääsiväthän pojat sieltä pois tämän toisen auton antaessa hinausapua, mutta toden totta, kylläpä kytkin ja palanut ruoho haisivat sen jälkeen... Voitaneenkin todeta, että "smells like the clutch plate".

Kiitoksia Ristilukki! Kiitoksia Ristilukki-tiimi! Kiitoksia yleisö! Meillä oli mahtavaa, toivomme myös teidän kokeneen niin!

Minka / Klinik - saliääni

No comments: