Olimme jo toista kertaa viikon sisällä menossa Länsi-Suomeen soittelemaan. Tällä kertaa kohteena oli Noormarkku, jossa tarkoitus oli soittaa uusien riparilaisten tervetulokonsertissa.
Tällä kertaa olimme taas ottaneet oman tekniikan mukaan (tai no SoundBiten, jos nyt ihan tarkkoja ollaan), joka omalta osaltaan tietenkin aiheutti lisää työtä samalla kun antoi myös turvallisuuden tunteen, ainakin allekirjoittaneelle.
Lisäksi, vaikka keikkatauko vääjäämättä lähestyykin, otimme ensimmäisen kerran käyttöön in-ear –monitoroinnin. Suurimmalta osin syy tähän oli tila ja se, että IEM:t on huomattavasti ”roudausystävällisemmät” kuin normaalit kulmamonitorit, joille tarvitsee ottaa vahvistimet yms. mukaan.
Matka alkoi kovin valkeissa merkeissä. Olihan yön aikana tullut kuitenkin ihan selkeästi havaittava kerros lunta maahan. Täytyy sanoa, että olipas se hyvä kun tuli nuo talvirenkaat laiteltua alle edellisenä päivänä =D.
Matka alkoi varastolta, josta pakkasimme aimo annoksen äänentoisto- ja valotavaraa mukaamme. Saarikankaan Ville (Mr. SoundBite), joka tekisi monitorit ja valot tulisikin suoraan Noormarkkuun jostain Länsi-Suomesta.
Lähdimme Teemun, joka taas kerran oli hälytetty tuuraamaan Jaakolle tulleiden esteiden takia, ja V-P:n kanssa kohti Noormarkkua. Olihan Markuskin jo valmiiksi Porissa ja luvannut vielä poimia junalla tulossa olevan Tommin kyytiin.
Matka taittui mukavasti Teemun ja V-P:n keskustellessa basso- ja kitaravahvistimista. Kovasti kuulosti, että silläkin osastolla iso on kaunista =D.
Pysähdyimme matkalla syömään Humppilaan ja samalla katsoimme kuinka lasi saa muotonsa. Täytyypä sanoa, että varsin hyvä oli Humppilan seisova pöytä.
Saavuimme keikkapaikalle hieman aikataulusta edellä, joka oli vain hyvä asia, koska meillä oli paljon tekemistä. Nopeasti roudasimme kamat sisälle ja aloitimme niiden pystytyksen Villen ja Noormarkun seurakunnan nuorten kanssa.
Syötyämme oikein maukasta ja ravitsevaa lihakeittoa aloitimme soundcheckin. Kovin oli mielenkiintoinen sali, sillä aina kun hieman enemmän luukutti basaria tai bassoa, tuntui kuin rappaus olisi pudonnut katosta niskaan. No tilanne parani huomattavasti kun koko bändi aloitti soittamaan (todennäköisesti rappaukset olivat edelleen kovilla, mutta sitä ei vain huomannut niin selkeästi).
Tällä kertaa meillä olikin poikkeuksellisen pitkä keikka edessä, kaikkiaan 1:15. En muista meidän ikinä soittaneen noin pitkää settiä, mutta varsin mainiostihan se meni. Täytyi soittaa vaan hieman enemmän myös vanhempaa tuotantoa sekaan.
Täytyy sanoa, että nämä riparikeikat ovat aina aika mielenkiintoisia, koska koskaan ei tiedä mitä yleisö miettii. Oli kuitenkin mukava nähdä, että ainakin osa yleisöstä piti keikastamme todella paljon.
Keikan jälkeen purimme kamat ripeästi ja pakkasimme kaiken autoon, jonka jälkeen suuntasimme lähimpään pizza/kebab-paikkaan (tiedetään, tiedetään. 3. ruokailu saman päivän aikana, mutta hei, keikkailu vie paljon energiaa ja on raskasta työtä =D).
Syötyämme lähdimme ajelemaan takaisin kotiinpäin ja varastolla olimmekin siinä 01:00 aikoihin yöllä. Kamat suoranaisesti ”liitivät” varaston uumeniin, koska kukaan meistä ei halunnut viettää yhtään ylimääräistä hetkeä enää hereillä.
Varastolta tiemme erkanivat ja jokainen lähti ansaitulle yölevolle hyvillä mielin, olihan takana taas yksi mukava keikkamatka mukavassa seurassa.
KIITOKSIA NOORMARKKU! Oli mukava käydä!
Minka / Klinik saliääni
